Upea syksyinen sää ja luonto tervehti Kurki puiston kävijöitä.
E
Esperi Hoivakoti Oskar
Viileällä säällä yksiköstä voidaan laittaa vaikka vilttiä päälle, niin kuin kuvassa hoitajien edessä kulkevalla asukkaalla on. On mukavaa, että tuulisestä säästä huolimatta voidaan ulkoilla hyvillä mielin.
E
Esperi Hoivakoti Oskar
Rollaattorin turvin päästiin ainakin n. 500m matka hienosti. Asukkaat ovat olleet innolla mukana kampanjassa.
E
Esperi Hoivakoti Oskar
Pistettiin pipot päähän, kaulahuivi kaulaan ja lähdettiin käsikynkässä ulkoilemaan. Tuuli tuivertaa, mutta vielä ei sadetta näkynyt.
E
Esperi hoivakoti Ratina
Asukkaat innostuneet ulkoilemaan enemmän kun kerrottu ulkoilun teemaviikoista :)
H
Hoivatie Veljeskoti
Ulkoilu sotiemme Veteraanien kanssa sujui erittäin hyvin, vaikkakaan aurinko ei paljoa näyttäytynyt. Kolmesta vanhuksesta yksi istui pyörätuolissa, yksi kulki rollaattorin avulla ja yksi käveli ilman apuvälineitä. Vajaan tunnin kävelylenkin aikana kiersimme Oulun keskustaa, käyden myös Oulun torilla. Torilla tosin olivat rakennustyöt käynnissä, josta hoitaja oli tietämätön, mutta valveutunut 99 vuotias tiesi tästä informoida. Porinaa piisasi koko lenkin ajan ja muistoja oli useista taloista ja kaduista.
E
Esperi Hoivakoti Aapo
Mukavan raikas sää ja kanervien ihastelua :)
E
Esperi Hoivakoti Oskar
Alakerran herrat lähtivät uhmaamaan tuulista säätä.
E
Esperi Hoivakoti Oskar
Hoidettiin aamureippailulla talon apteekkiasiatkin kuntoon.
E
Esperi Hoivakoti Kolmisointu
Hoivapuiston asukas ulkoili heti aamupalan jälkeen hoivakodin etupihalla. Asukas nauttii istua siinä koska siitä näkee ohikulkijoita.